Elämän tarkoitus

[Ville]

Vieläkin ihmettelen oletettua syyllisyyden tunnetta.

Egon sijaan puhun tässä elämässä syntyneestä minuudesta. Elämänkatsomukseni mukaan olen omasta vapaasta tahdosta unohtanut jumalallisen alkuperäni ja syntynyt tänne maan päälle kokemaan elämää sellaisena kuin se kaksinaisuuden näkökulmasta näyttäytyy. En tunne syyllisyyttä siitä, että olen syntynyt tänne. Päinvastoin olen hyvin kiitollinen tästä mahdollisuudesta osallistua ihmiskunnan kehitykseen näinä aikoina.

Omasta näkökulmastani syyllisyys voi tulla ainoastaan ulkopuolelta, tämän maailman opeista ja uskonkappaleista, joista puuttuu pyyteetön rakkaus. Jos menneiden elämiensä aikana on syntynyt monesti vastaavanlaisten oppien vaikutuspiiriin ja ottanut ne vastaan, voi tässä elämässä tuntua, että syyllisyys on jollain tavalla sisäsyntyistä. Mielestäni tiedon puusta syöminen (kaksinaisuuden havaitseminen) ei johda väistämättömästi häpeään ja syyllisyyden tuntoon.

On mielenkiintoista ja avartavaa pohtia anteeksiannon kahta näkökulmaa. Mielestäni oman minuudenkin näkökulmasta voi anteeksiantaa rakentavalla tavalla ja sen ei tarvitse olla ristiriidassa jumalallisen kanssa, vaikka jumalallista ei voikaan täysin tavoittaa niin pitkään kuin havaitsee maailman kaksinaisena. Voimme tehdä parhaamme ja yrittää lähestyä jumalallista, vaikkemme sitä koskaan minuutemme rajoissa voikaan saavuttaa. Voimme ajatella miltä asiat voisivat näyttää ykseyden näkökulmasta ja miettiä miten voisimme anteeksiantaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Kun vaikeat asiat painavat mieltä, pyydän Korkeimman suojausta, siunausta ja ohjausta. Avaudun sisäiselle johdatukselle - sydämen hiljaiselle viisaudelle ja anna vastausten tulla. Oma mieleni on silloin hiljaa ja vastaukset tulevat joskus lempeänä puheena ja joskus näynomaisina oivalluksina. Vastaukset saatuani voin selittää ne vielä kertaalleen itselleni, mitä ne maanläheisesti tarkoittavat ja miten minun kannattaa toimia. Jos asiaan liittyy jotain anteeksiannettavaa, voin anteeksiantaa uudestaan, ja lähettää mielessäni valoa ja rakkautta kaikille asianosaisille. Joskus on anteeksiannettava lukuisia kertoja ennen kuin saavuttaa tasapainon kaikilla tasoilla.

Korkeamman minän ja sielun anteeksianto voi toimia esimerkkinä minuuden (egon) anteeksiannolle. Mielestäni on hyvä anteeksiantaa molemmilla tavoilla niin pitkään kuin erillinen minä on olemassa.  Erillisyys katoaa asteittain sitä mukaan kun lähestyy tietoisuudessaan jumalallista. Ja kun erillisyys katoaa, myös ego katoaa.

Egon ei tarvitse silti juosta karkuun jumalallista, vaan se voi opetella tuntemaan sen, oppia rakastamaan sitä ja rakkautensa myötä yhdentyä siihen. Vaikka se merkitseekin vanhan rajoittuneen muodon loppua, se merkitsee myös uuden alkua.

Ego on kuin omalle tutkimusmatkalleen lähtenyt lapsi, jonka sielu johdattaa takaisin kotiin.

[Etsijä]

Tuntui taas mukavalta lukea Villen ajatuksista. On hyvä kuulla myös näitä käytännön esimerkkejä, miten esim. Yliminän, Pyhän Hengen vastauksen voi saada sisäisen hiljentymisen kautta.
Melko samanlainen on minunkin tämänhetkinen käsitykseni näistä ihmisen elämäntarkoitusta ja kehitystä koskevista asioista.

Jospa koetan vähän selventää tuota alitajuista syyllisyyttä, mistä se ajatus tulee  ja miltä näkökulmalta katsottuna se näyttäisi noin olevan.
Sanat ovat kuitenkin vain sanoja ja ne ovat vain tapa puhua asioista. Niitä ei aina voi ottaa täsmällisesti, koska sanatkin ovat vain symboleja, vertauskuvia siitä, mistä ei muuten voi puhua.

Tuo syyllisyys on siis alitajunnan puolella ja siitä emme tässä päivätajunnassa muista/tiedä mitään. Se vaikuttaa kuitenkin sieltä meidän käyttäytymiseemme, toimintaamme tässä fyysisessä maailmassa, valveillaolon unessa. Se saa meidät hakemaan syyllisiä itsemme ulkopuolelta, yrityksenä helpottaa tätä alitajunnassa vaikuttavaa  ahdistusta. Ego (tässä alitajuinen puolemme, ei tämä itsensä tiedostava persoonallisuus)   kuvittelee eronneensa Jumalan yhteydestä, ykseydestä,  valitessaan sen sijaan erillisyyden ja yksilöllisyyden tietyssä valintatilanteessa, jonka seurauksena  syntyivät kaikki maailmankaikkeudet ja ulottuvuudet.

Toisin sanoen, se valitsi uteliaan  kokeilumielen seurauksena täydellisen  ykseyden sijaan kakseuden, kaksinaisuuden, dualismin eli  vastakohtien maailman. Ego tuli siis vahingossa luoneeksi tämän maailman. Siitä se tuntee suurta syyllisyyttä, koska se kokee siinä tilanteessa hylänneensä Jumalan, eronneensa Jumalasta. Tämähän ei ole totta, mutta Ego luulee niin, ja helpottaakseen tilannetta se pyrkii  suuntaamaan syyllisyyden poispäin itsestään, vähentämään oletettua syyllisyyttään heijastamalla sen ulkopuolelleen.

Vaikka me emme tästä syyllisyydestä tiedä emmekä muista mitään tässä elämässämme, tässä persoonallisuudessamme, se saa kuitenkin tavallisesti meidät  hakemaan  syyllisiä ulkopuoleltamme elämämme tapahtumiin ja olosuhteisiin.  Näin suuntaamme alitajunnan vaikutuksesta syyllisyyden ”muihin”, pois itsestämme, vaikka emme lainkaan tiedosta, mikä on todellinen syy siihen. Koska me olemme todellisuudessa kaikki yhtä, suuntaamme kuvitellun syyllisyyden kuitenkin ymmärtämättä takaisin itseemme ”muiden” kautta, kuin bumerangin. Tämä sitoo meidät edelleen tänne syntymän ja kuoleman kiertokulkuun, kunnes joskus tietoisuuden kehityksen edetessä pääsemme siitä pois.

Tämä kaikki on ehkä helpompi ymmärtää seuraavan tarinan valossa:
Todellisessa olemassaolossa on vain Jumala, eikä ole mitään muuta. Jumala halusi itselleen Pojan. Jumalan luomistyö tapahtuu  laajenemalla, ei jakautumalla. Luotu on siis edelleen samaa olentoa, ei erillinen, vaikka onkin tavallaan oma yksikkönsä. Jumala loi siis itsellen Pojan, Kristuksen, laajentamalla itseään. Jumala ja Poika olivat (ovat) yhtä ja heidän ajatuksensa olivat  (ovat) yhteisiä ja yhteneväisiä.
Sitten Pojan jollekin osalle pulpahti mieleen utelias, mielenkiintoinen ajatus, millaista olisi olla kokonaan erossa Isästä,  Jumalasta. Koska ajatus on luova voima ja Jumalan/Pojan mieli on tietenkin valtavan voimakas, sen ajatuksen seurauksena syntyi koko maailmankaikkeus yhdessä valtavassa ”alkuräjähdyksessä”. Samalla tuo yksi osa Poikaa jakoi itsensä nopeasti yhä pienempiin ja pienempiin osiin, joista kaikki täällä koostuu. Myös me jokainen, alitajuntamme osalta, olemme yksi osa tuota Jumalan Poikaa. Koska Jumala ja Poika luovat laajentumalla, emme  ole erossa kummastakaan, vaan yhteys on koko ajan olemassa. Se on Pyhä Henki, Yliminä, Sisin Olemus, Sisäinen Viisautemme, Jumalan äänen kaiku, Linkki Henkeen, Augoeides... tai millä nimellä nyt kukin Sitä haluaa nimittää.

Jumala ei siis luonut tätä maailmaa, vaan me itse sen teimme (Jumalan Pojan osana).  Siitä lähtien Jumala on kutsunut meitä palaamaan Hänen yhteyteensä, heräämään ja palaamaan tuhlaajapojan tavoin tästä itse luodusta unestamme.  Jumala ei puutu tähän uneen, koska Hän silloin tekisi  Voimallaan tästä unesta Totta.  Silloin meillä ei enää olisi ”paikkaa”, mihin palata.

Nyt voimme vähitellen, kehityksen ja anteeksiantamisen myötä herätä tästä unesta. Voimme palata kotiin Hänen yhteyteensä yhtenäiseksi Pojaksi, pois tästä epätodellisesta ”kuoleman unesta” todelliseen elämään, sinne missä olemme todellisuudessa koko ajan olleetkin. Heräämme tästä unesta, kun saamme  alitajunnastamme poistettua kaiken kuvitellun syyllisyyden. Tämä uni haihtuu silloin aivan kuin yölliset unemmekin poistuvat muistista kun heräämme aamuisin.

[Ville]

Mielenkiintoisia ajatuksia. Koetan muodostaa tähän sopivan käsityksen egosta. 

Egoa voisi kuvailla älyn tai järjen (mentaalitason) tietoisuudeksi, joka ei tiedosta läheistä yhteyttään kaikkeen elämään, vaan kokee olevansa erillään kaikesta muusta elämästä. Silloin kaikki ne vaikutteet, jotka kumpuavat ihmisen buddhisesta sieluntietoisuudesta, ylittävät egotietoisuuden. Myös intuitio, joka kumpuaa sielun sydämestä, on egon tuolla puolen.

Kuvailen hieman sielua niin kuin sen nykyään ymmärrän. Sielun sydämen voisi sanoa olevan buddhisessa tietoisuudessa, jossa yksilö kokee oman ydinolemuksensa – oman yksilöllisen tietoisuutensa (sielunsa tietoisuuden) osana universaalia ykseystietoisuutta. Joogaperinteessä vastaavaa tietoisuutta kutsutaan sanoilla savikalpa samadhi. Sielun kruunun voisi sanoa olevan nirvanisessa tietoisuudessa. Olen lukenut, että nirvanassa vallitsee kokonaisvaltainen ykseys, jossa on luovuttu omasta yksilöllisyydestä ja samaistuttu täysin universaaliin ykseyteen (korkeamman minän – yliminän tietoisuuteen). Joogaperinne kutsuu vastaavaa tietoisuutta sanoilla nirvikalpa samadhi.

Näin ajateltuna ihmisessä on ainakin kolme tietoisuuden tasoa, jotka ylittävät egon tietoisuuden: intuitio, sieluntietoisuus ja korkeamman minän tietoisuus. Intuition piiriin voi mukaan lukea myös luovan inspiraation ja kaikki muut sielun sydämestä kumpuavat vaikutteet, jotka kohottavat ja avartavat tietoisuutta. Näyttää siltä, että edellisten lisäksi hartaan ja voimakkaan uskon avulla voi ylittää kaksinaisuuden. Se perustunee siihen, että uskon kohteella, Jumalalla on todellinen olemassaolo ja rakkaus Häntä kohtaan toimii kuin magneettinen vetovoima, joka kohottaa tietoisuuden Hänen luokseen. Ehkä saman periaatteen mukaan myös perimmäistä olemassaoloa koskevan filosofoinnin avulla voi kohota tietoisuudessaan ykseyteen, kun rakkaus olemassaoloa kohtaan on järkeilyä voimakkaampaa. Tässä yhteydessä voi mainita vielä meditaation, joka on varmaankin tunnetuin keino samaistua ykseyteen.

Kun mielessään alkaa saada vaikutteita (heijasteita) sieluntietoisuudesta intuition, luovan inspiraation, voimakkaan uskon, filosofoinnin tai meditaation avulla, erillisyyden harha alkaa vähetä ja samalla ego sellaisenaan (olen sisimmässäni yksin - tietoisuus) alkaa kadota. Sieluntietoisuuden voimistuessa egoon samaistuminen vähenee luonnollisella ja kenties jo aikaisemmista elämistä tutulla tavalla. Mielenkiintoista on, että samaan aikaan kun havaitsee maailman kaksinaisuuden näkökulmasta, voi kokemuksesta tietää olevansa yhtä kaiken kanssa. Tällöin voisi puhua muuntuneesta egosta, jonka tietoisuutta voisi kuvailla seuraavasti ”Joskus vaikuttaa siltä kuin olisin sisimmässäni yksin, mutta kokemuksesta tiedän, että niin ei suinkaan ole. Olen vain rajoittanut tietoisuuteni hetkellisesti tilaan, jossa minun on vaikea kokea olevani jatkuvassa yhteydessä toisiin ja jossa minun on vaikea kokea sisäisen elämän runsautta, autuaasta olemassaolosta puhumattakaan.”  Edelleen on olemassa kaksinaisuuden näkökulma, mutta se ei ole enää niin hallitseva. Henkisen kasvun myötä mieli alkaa palvella yhä täydemmin ykseydestä kumpuavaa sieluntietoisuutta ja korkeampaa minuutta. Sieluntietoisuuden voimistuessa rakkaus ja myötätunto kaikkea elämää kohtaan kasvavat ja ihminen kokee yhä lisääntyvässä määrin sisäistä runsautta ja yltäkylläisyyttä.
 
Ehkä Etsijän mainitsema alitajuinen syyllisyys katoaa jo silloin, kun on saanut kosketuksen sieluntietoisuuteen, jolloin egon käsitys omasta itsestä muuttuu ”en olekaan sisimmässäni yksin, vaan yhtä kaiken elämän kanssa.”

[hiljainentie]

kauniisti kirjoitettu, Etsijä. Tästä tulee ajattelemisen aihetta. Asiassa on varmaan itua. Kiitos, kun taas kerran annoit hyvän herätteen lähteä mietiskelemään .
Tälläinen anteeksiantaminen on tärkeää mielen rauhan saavuttamiseksi.

[Etsijä]

Aivan, Hiljainentie, tuo mielenrauhan saavuttaminen on myös eräs ”lisäetu”, ja  vaikka samalle asialle joutuu joskus antamaan anteeksi montakin kertaa, kun se pomppaa uudelleen tietoisuuteen, se kuitenkin lopulta häviää ja on poissa... tehty  tekemättömäksi, niin kuin termi kuuluu... 

Ville: ” Henkisen kasvun myötä mieli alkaa palvella yhä täydemmin ykseydestä kumpuavaa sieluntietoisuutta ja korkeampaa minuutta. Sieluntietoisuuden voimistuessa rakkaus ja myötätunto kaikkea elämää kohtaan kasvavat ja ihminen kokee yhä lisääntyvässä määrin sisäistä runsautta ja yltäkylläisyyttä.”

Hyvin tiivistetty! Tätä ajatellen meillä on oikeastaan tällä tiellä vain kaksi vaihtoehtoa. Voimme pitää totena joko kehoa tai Henkeä. Olemmeko keho vai Henki. Kun valitsemme Hengen, ja etsimme Pyhän Hengen näkökulmaa asioihin, olemme henkisen kasvun tiellä, jolla herkkyys ja intuitiivisyys lisääntyy, ja lopulta rupeamme lähestymään hetkeä, jolloin kaikkiin kysymyksiin tulee vastaus henkisen hiljentymisen hetkinä tai jopa arkisten askareidenkin parissa, kuin väläyksenä.

Noita välähdyksiä tulee minullekin toisinaan mieleen varsinkin  aamulla herätessä , jos illalla on jäänyt jokin asia mietityttämään.
Sattumaahan kun ei elämässä enää minulle ole ( eikä tietenkään muillekaan, kun sen oivaltaa), niin olen tunnistavinani toisinaan Yliminän tai Pyhän Hengen antaman oivalluksen sellaisissa tapauksissa, joissa ennen kuvittelin niiden olevan omia ajatuksiani. Kerronpa esimerkin, kuitenkin tuommoisesta arkisesta tilanteesta:

Tässä eräänä iltana jäin vielä miettimään tätä maailmaa yhteisenä unena, ja ajatuksiini jäi kysymys, miksi kuitenkin koemme unen jokainen niin eri lailla, vaikka se on yhteinen unemme tästä maailmasta. Seuraavana aamuna kun istuin tähän pöytäni ääreen, ojensin tarkoituksettomasti käteni ja otin pöydältä Gary R. Renardin ensimmäisen kirjan ja avasin sen sattumanvaraisesti alkupuolelta ja vastaus kysymykseeni oli siinä sivulla 63:

"Arten : Se johtuu siitä, että on vain yksi uni, mikä selittää yhteiset kokemukset. Mieli on näennäisesti jakautunut niin, että jokainen yksikkö tarkastelee unta eri näkökulmasta, mikä puolestaan selittää yksilölliset kokemukset."

Olen tuon kohdan lukenut joskus aikaisemminkin, mutta siitä ei ole piirtynyt muistiini mitään.Ilmeisesti muisti toimii siten, että sinne jää löydettäväksi vain se, mihin erityisesti on lukiessaan kiinnittänyt huomiota. Tässä myös nähdään asioiden kertaamisen tärkeys... 

Teitähän on monia, jotka vievät kotiin. Toiset pidempiä, toiset lyhyempiä.  Menneiden aikojen mystikot saivat hartaan ja voimakkaan uskon avulla intuition heräämään ja lopulta kosketuksen todelliseen olemukseensa, universaaliin tietoisuuteen, niin kuin sanoit. Muillakin menetelmillä tämä saavutetaan ennemmin tai myöhemmin.


Olen kuitenkin nykyään vakuuttunut, että tämä  anteeksiantaminen yhdistettynä muuhun menetelmään,  esim. meditaatioon, nopeuttaa ja helpottaa tätä Kotiin paluun prosessia  puristamalla aikaa kokoon, eli  se tekee kotimatkan lyhyemmäksi. 

[hiljainentie]

Aloin miettimään asiaa siltä kannalta, kuin Etsijä kirjoitti anteeksiantamisen kahdesta eri tavasta.  Jos nyt kerran kaikki on unta, niin miten sitten suhtautua pahoihin tekoihin, toisten tappamiseen tai muihin sellaisiin asioihin, joita pidämme eettisesti pahoina? Siis jos olemme nähneet vain unta sellaisista. Niin että kukaan ei ole todellisuudessa tehnyt mitään, vaan kaikki on kuvittelua ja harhaa? ? Missä ihmisen vastuu teoistaan?

[Etsijä]

Hiljainentie, hyvä kun otit tuon asian esille. Siinä on tosiaan väärinymmärryksen mahdollisuus.

Täytyy huomata, että kaikki on harhaa  ikuisuuden, todellisuuden näkökulmasta katsottuna. Kun nyt elämme täällä fyysisessä maailmassa, niin tästä näkökulmasta katsottuna,  kun kaikki tuntuu niin perin todelliselta, tämä on meille todellisuutta, koemme kaikki todellisena, vaikka tietäisimmekin tämän uneksi.

Kyllä ihmisellä on koko ajan vastuu teoistaan, vaikka unessa elämmekin. Yhteiskunnan lakien lisäksi sen vastuun henkisellä puolella tekee Karma, Karman laki, Tasapainon laki.  Lain mukaanhan  ”sitä ihminen niittää, mitä hän kylvää”.

Tämä aika-avaruudellinen maailmankaikkeus pitää sisällään kehitys-suunnitelman, johon sisältyy vastuu teoista sillä tavalla, että  sen saman joutuu joskus jossain muodossa kokemaan, minkä toisille tekee. Joutuu siis kokemaan miltä tuntuu, kun joutuu sellaisen kohtelun kohteeksi. Sekään ei kuitenkaan ole mikään kosto pahoista teoista, vaan aina uusi mahdollisuus, jossa voi oppia ja kehittyä. Ehkä sitten seuraavalla,  uudella kerralla osaa vastaavassa tilanteessa toimia toisella tavalla, eikä enää aiheuta ”toisille” ikävyyksiä.

Täällä valveillaolon unessahan toimii kaksi kehitys-suunnitelmaa.  Toista voi sanoa Egon (se alitajuinen juttu taas) kehitys-suunnitelmaksi ja toista Pyhän Hengen kehitys-suunnitelmaksi. Egon suunnitelman mukainen kehitys ei koskaan vie lopulliseen päämääräänsä asti, mutta sitä voi, - ja tämänhetkisen ymmärrykseni mukaan on välttämätöntäkin -, käyttää hyväksi tietoisuuden kasvattamisessa siihen mittaan, että voi huomata ja hyväksyä Pyhän Hengen kehitys-suunnitelman olemassaolon, ja siirtyä sitten siihen. Pyhän Hengen suunnitelma vie  lopulliseen vapautumiseen asti.   

 

[Etsijä]

Karman synty ja vaikutus

Anteeksiantaminen on siis mielen prosessi ja sillä pyritään alitajuisen syyllisyyden poistamiseen. Sama anteeksianto voidaan ilmaista toisinkin,kuin aiemmin on ollut puhetta, esimerkiksi niin kuin Ville tuolla aikaisemmin sanoi: ”...lähettää mielessään valoa ja rakkautta kaikille asianosaisille.”

Syyllisyyden vähentämistä  voisi verrata sipulin kuorimiseen. Kerros kerrokselta poistetaan syyllisyyttä, ja sillä tavalla myös Ego, - sekä alitajuinen osamme, että tämä persoonallinen itsemme -, pienenee kerros kerrokselta. Pyhä henki parantaa alitajuista mieltä, kun sitä pyytää anteeksiannettaessa oikaisemaan asian, ja poistaa ajan anteeksiannon kohteen osalta, jolloin syytä ei enää ole olemassa , eikä ole enää tarvetta käydä tiettyjä oppiläksyjä läpi sen osalta tulevaisuudessa.

Fyysisessä maailmassa meidän tulee kuitenkin elää fyysisen maailman ehdoilla ja soveltaa oppimaamme ja sisäistämäämme  mielen asennetta huomataksemme mahdollisimman monet anteeksiantamistilaisuudet, kun ne tulevat tässä  elämässä kohdalle.

Jos siis toimimme tässä muotojen maailmassa väärin, se lisää alitajuista syyllisyyttämme, ja mahdollisesti  joissakin tapauksissa myös tiedostamaamme syyllisyyden tunnetta.

Tämä alitajuinen syyllisyys taas projisoi, heijastaa lisää huonoa karmaa, joka puolestaan aiheuttaa syyn ja seurauksen lakien mukaan tulevaisuuteemme tapahtumia, joissa joudumme (pääsemme) kohtaamaan tekojemme seuraukset ja samalla tilaisuuksia, joissa voimme oppia ja valita tekomme samankaltaisissa olosuhteissa nyt paremmin, kuin syyn aiheuttaneet teot aiemmin.

Todellinen anteeksiantaminen siis poistaa alitajunnasta syyllisyyttä ja sen myötä vanhaa karmaa, koska anteeksianto tekee tarpeettomaksi aikaisemmin aiheutetun syyn muutoin aiheuttamat seuraukset.
Tämä alitajuisen syyllisyyden vähentäminen poistaa  samalla tehokkaasti esteitä sen kokemiselta, mikä  todellisesti  olet.

Alitajuinen syyllisyys siis aiheuttaa karmaa. Karma puolestaan määrää meidät syntymään tänne uudelleen, oppimaan vielä kesken jääneitä asioita. Kun viimeinen anteeksiantamisen oppiläksy on tehty ja kaikki alitajuinen syyllisyys on kadonnut, meillä ei ole enää mitään syytä syntyä tänne uudelleen. Näin saadaan syntymän ja kuoleman kierto päättymään ja pääsemme takaisin Kotiin Ikuiseen Rauhaan. Heräämme siellä, missä henkemme on aina ollutkin, Jumalan Valtakunnassa, Jumalan Ikuisessa Maailmankaikkeudessa.

[hiljainentie]

oikein paljon kiitoksia Etsijälle ja Villelle tästä syvällisestä ajatuksienvaihtamisesta ja keskustelusta, minulle ne ovat  erinomaisia herätteitä alkaa miettimään  ja selventämään näitä asioita mielessäni. 

[Etsijä]

Kiitos Hiljainentie, ja toinen kiitos sinulle ja myös muille palstalaisille hyvistä kysymyksistä. Ilman kysymyksiä ei tule  keskustelua, mutta hyvistä kysymyksistä voi versoa hyviä keskusteluja.   

[Etsijä]

Olen tutkinut hiukan Tuomaan evankeliumia, joka löydettiin Egyptistä 1945, hiekasta löydetystä ruukusta monen muun vanhan kirjoituksen kanssa. Siinä on ilmeisesti melko alkuperäisenä niitä opetuksia, joita Jeesus opetuslapsilleen kertoi. Kuitenkin niidenkin sekaan on jo tuolloin, -  50 – 200 Jkr ? -, liitetty paljon sellaista, jotka selvästikään  eivät voi olla Jeesuksen sanomia. Mutta useimmat ilmeisesti ovat aitoja.

Seuraavassa poimin niistä muutamia, jotka mielestäni  liittyvät tällä palstalla pohdittuihin aiheisiin. Liitän niihin oman näkemykseni, tulkintani kunkin kirjoituksen tarkoituksesta.


37.    Hänen opetuslapsensa sanoivat, ”Milloin ilmestyt meille, ja milloin me näemme sinut?”Jeesus sanoi, ”Kun riisuudutte häpeilemättä (ilman syyllisyyttä), otatte vaatteenne ja laitatte ne jalkojenne alle kuin pienet lapset ja hypitte, silloin te näette elävän pojan ettekä pelkää.”
80.    Jeesus sanoi, ”Jokainen, joka on tullut tuntemaan maailman on löytänyt ruumiin, ja joka on ruumiin löytänyt, hänen mielestään maailma ei ole arvollinen.”

Kun olet kehosta erkaantuessasi vailla syyllisyyttä, voit todeta kehosi arvottomaksi ja tajuta olevasi Kuolematon Henki, etkä enää pelkää. Toisin sanoen, kun alitajuinen syyllisyytesi on vähentynyt riittävästi tai jo kadonnut, näet kehosi ja fyysisen maailman epätodellisuuden ja arvottomuuden ikuisuuden kannalta, ja ymmärrät olevasi Kuolematon Henki.



58.    Jeesus sanoi, ”Onnittelut sille, joka on ahkeroinut ja löytänyt elämän.”

Onnittelut sille, joka on antanut anteeksi maailmalle ja saavuttanut sen myötä kokemuksen todellisesta itsestään, ikuisesta olemassaolostaan, Elämästä.



24.    Hänen opetuslapsensa sanoivat, ”Näytä meille paikka, jossa olet, sillä sitä meidän täytyy etsiä.” Hän sanoi heille, ”Jokaisen, jolla on korvat, olisi parasta kuunnella! Valon ihmisen sisällä on valo, ja se loistaa koko maailmalle. Jos se ei loista, on pimeää.”
61.    Jeesus sanoi, .... ”Minä tulen siitä joka on se, mitä on kaikki. Minä olen saanut kaiken Isältäni.” ”Minä olen sinun opetuslapsesi.” ”Tämän tähden sanon, jos yksi on kaikki, yksi täytetään valolla, mutta jos yksi jaetaan, se tulee täytetyksi pimeydellä.”

Jeesus ymmärsi niin täydellisesti alkuperänsä Isässä, Jumalassa ja eli koko ajan siinä tietoisuudessa, että saattoi sanoa kokemuksensa mukaisesti näin.  Tässä tulee mielestäni selvästi esiin se, että jos jokin on kokonainen (Jumalan Poika), se on täynnä valoa, tietoa, mutta kun se jaetaan osiin (”erillisiin” tietoisuuksiin), se on täynnä pimeyttä, tietämättömyyttä eli se unohtaa itsensä ja alkuperänsä.




22.    Jeesus näki lapsia, joita imetettiin. Hän sanoi opetuslapsilleen, ”Nämä imevät lapset ovat kuin ne, jotka astuvat sisälle valtakuntaan.” He sanoivat hänelle, ”Astummeko siis valtakuntaan sisälle lapsina?” Jeesus sanoi heille, ”Kun teette kahdesta yhden, ja kun teette ulkopuolen sisäpuoleksi ja sisäpuolen ulkopuoleksi, ja yläpuolen kuin alapuoli, ja kun teette miehen ja naisen yhdeksi, niin ettei mies ole mies eikä nainen nainen, kun laitatte silmänne, kätenne ja jalkanne niille paikoille, mihin ne kuuluvat, kuvan kuvalle varattuun paikkaan, silloin te astutte sisälle [valtakuntaan].”
48.    Jeesus sanoi, ”Jos kaksi tekee keskenään rauhan yhdessä talossa, he sanovat vuorelle ’Liiku tänne!’ ja se liikkuu.”

Kysymyksessä on tietenkin ihmisen kaksi eri henkistä puolta, Jumalasta ”erkaantunut” puoli (Ego), ja Jumalasta erkaantumaton puoli (Pyhä Henki), joiden yhdistymisestä on kysymys. Kun Ego sulautuu Yliminään, Pyhään Henkeen ja tämä kokonaisuus kokee olevansa ainoastaan Puhdas Henki (eikä enää sitä tai tätä) Se liittyy rauhassa ja vapaana Jumalan Poikaan, Isän Valtakuntaan.
Ja Henkihän on sukupuoleton ja keho vain kuvajainen, heijastus, projisoitu kuva.



59.    Jeesus sanoi, ”Katsokaa siihen, joka elää, niin kauan kuin elätte, muuten kuolette ja sitten yritätte katsoa sitä, joka elää, mutta ette voi nähdä.”

Etsi totuutta ollessasi vielä täällä fyysisessä maailmassa, jossa ajatuksen voima ei saa helposti aikaan välittömästi näkyviä muutoksia, vaan joudumme ponnistelemaan raskaiden värähtelyiden vastusta vastaan, ja kehitymme siinä todellisesti.
Silloin voimme joskus saavuttaa kehityksen pisteen, jossa näemme Totuuden, saamme kokemuksen Siitä ja voimme vielä fyysisessä kehossa ollessamme siirtyä Hengen yhteyteen. Kun sitten aikanaan eroamme tästä fyysisestä olomuodostamme, se jääkin sitten viimeiseksi kehoksemme tässä jälleensyntymien kierrossa, jos niin haluamme. Tämän kaiken etsinnän ja löytämisen on siis tapahduttava täällä muotojen maailmassa ollessamme.




62.  Jeesus sanoi, ”Minä paljastan salaisuuteni niille, jotka ovat sen arvoisia ( valmiita ymmärtämään). Älä anna vasemman kätesi tietää, mitä oikea kätesi on tekemässä.”

Jeesuksen oli aikanaan kerrottava totuutensa peitellysti ainakin joiltakin osin. Siihen aikaan vallalla oleva uskonto oli niin kiihkeää, fundamentalistista, että yhdestäkin valtakäsityksistä poikkeavasta sanasta saattoi joutua kivitetyksi hengiltä. Vaikka Jeesus ei pitänytkään kehoaan mitenkään tärkeänä, hänen työnsä oli vielä kesken ja hän varoi sanomasta asioita sellaisin sanoin, joista sen aikainen papisto ym. olisivat saaneet tekosyyn hänen kimppuunsa käymiseen. Häntähän yritettiin tämän tästä saada sanomaan jotain, silloisen uskonnollisen ”lain” vastaista, koska Hänet koettiin uhkaksi silloisille uskonnollisille valtarakenteille.

[Etsijä]

Ehkä on vielä hyvä selventää, että todellinen anteeksiantaminen tapahtuu  mielen tasolla, eikä siitä siis tarvitse kertoa kenellekään. Se tapahtuu mielessä Yliminän avustuksella, kun asia annetaan anteeksi antamisen jälkeen Sen oikaistavaksi ja korjattavaksi.
Mielessä annetaan toisille ( ja samalla itsellemme) anteeksi kaikki se,  mitä ”näyttää tapahtuneen”  mutta mitä ei todellisuudessa, ikuisuuden näkökulmasta katsottuna,  ole koskaan tapahtunut, koska kaikki tämä ympärillämme tapahtuva on unta.

Sen sijaan , - todellisesta anteeksiantamisesta huolimatta - , noudatetaan tässä ilmenneessä maailmassa  tämän maailman ja yhteiskunnan sääntöjä,  eikä esim. rikoksia paineta ”villaisella”. Syy johtaa seurauksiin täällä fyysiselläkin tasolla.
Toinen asia sitten on,  minkä itse sisimmässään tuntee oikeaksi. Onhan sanonta, että hyvä tuomari on parempi kuin huono laki. Joskus saattaa olla oikein antaa armon käydä oikeudesta...

Elämän tarkoitus nykyisen käsitykseni mukaan on siis viime kädessä käyttää tätä ilmennyttä maailmaa, sen jokapäiväisiä tapahtumia ja suhtautumista veljiimme ponnahduslautana päästäksemme  lopulta takaisin todelliseen kotiimme, tietoisuuden kehityksen, tuomitsemattomuuden  ja anteeksiantamismenetelmän avulla, yhteistyössä Yliminän, Pyhän Hengen kanssa.

Tuomitsemattomuus ja arvostelusta pidättyminen  vaikuttavat niin, että uutta anteeksiannettavaa ja siten alitajunnasta myöhemmin poistettavaa (elämällä se uudelleen tai anteeksiantamalla)  ei enää synny lisää.

Todellisella anteeksiantamisella poistetaan nykyhetkessä syntynyttä ja myös menneisyydessä aiheutettua alitajuista syyllisyyttä, ja saadaan alitajunta lopulta vapaaksi kaikesta anteeksiannettavasta.

Buddha pääsi pitkälle tuomitsemattomuuden avulla.  Jeesus liitti tuomitsemattomuuteen lisäksi todellisen anteeksiannon ja nopeutti kehitystään sillä.  Äiti Teresa noudatti toiminnassaan samoja menetelmiä... 

[Etsijä]

Kokemuksesta tiedän, että suositeltuja kirjoja ei useinkaan lueta,  mutta silti mieleni tekee kertoa, kun olen löytänyt todellista etsijää kiinnostavaa luettavaa.

Hyviä kirjoja voisi esitellä paljonkin, mutta nyt on mielessä yksi uusimmista. Robert Scheinfeld´in kirja ”Irti rahapelistä” . Se ei nimestään huolimatta ole mikään opas rahapeliriippuvuudesta  vapautumiselle, vaan aivan muuta. Kirjailija itse käyttää aiheesta toistakin nimeä: Ihmisyyden peli”.
Se on opas ihmisyyden pelin pelaamisessa, pelin, jota ei voi voittaa, voi vain  irtautua siitä.

Tiede on kvanttifysiikan myötä edistynyt niin pitkälle, että on löydetty  aina vain pienempiä hiukkasia, joista pienimmistä on todettu, etteivät ne enää käyttäydykään tunnettujen fysiikan lakien mukaisesti. Jotkut niistä olivat hetken näkyvissä ja katosivat sitten tullakseen taas kohta näkyville.
Tästä pääteltiin, että ainoa tapa selittää hiukkasten outo käyttäytyminen, on se, että tämä tuntemamme maailmakin on harhakuva, heijastuma sellaiselta todellisuuden tasolta,  joka on niin syvällä meidän todellisuutemme takana, että se on aika-avaruuden ulottumattomissa. Löydettiin valtava älykäs energiakenttä kaiken takana, jota ruvettiin kutsumaan eri nimillä, mm. nollapistekentäksi. Tämä on energiakenttä, jolla on rajaton potentiaali, joka ei vielä ole muotoutunut miksikään. Tästä äärettämästä potentiaalista voi kuitenkin syntyä mitä tahansa. Niin kuin siitä on jo syntynyt esim. tämä fyysinen maailma tapahtumineen. Tätä kaikkea ohjaa tietoisuutemme, tarkemmin sanottuna alitajuinen minämme, jonka toiminnasta me emme tavallisessa päivätietoisuudessamme tiedä mitään, ennen kuin opimme energian lisääntymisen myötä tuntemaan sen toiminnan.

Tämä alitajuinen tietoisuus luo siis myös kaikki kokemukset, tähän fyysisenä aistimaamme  maailmaan. Kun tietoisuus keskittää polttopisteensä tähän potentiaaliseen voimakenttään tarkoituksenaan luoda jotain fyysiseen maailmaan,  tämä äärettömän potentiaalin tila muuttuu, ”luhistuu”, siltä osin täksi tarkoitetuksi  aikomukseksi. Tätä kuvataan kvanttifysiikassa ”aaltomuodon luhistumisena”.  Sen seurauksena syntyy siis tähän fyysisen maailman harhakuvaan uusi,  todelliselta vaikuttava harhakuva fyysisten hiukkasten ilmentyessä ja yhdistyessä aiotuiksi kohteiksi, joita voimme havaita.
Jos joku tuntee puhumisen näistä asioista uskonnollisilla termeillä vaikeaksi  tai jopa vastenmieliseksi (niin kuin minäkin tunsin aikoinani) niin tässä kirjassa selitetään nähdäkseni kaikki samat asiat, joista jo täällä olemme keskustelleet,  ilman näitä uskontojen käsitteitä, joita on käytetty usein niin kovin väärin. Vaikka asiat ovat samoja, käytetään niistä kuitenkin eri sanoja, eri näkökulmasta katsottaessa. Täytyy taas muistaa, että sanat ovat vain keino selittää ja puhua asioista, joille ei ole olemassa ainoaa oikeaa ja täsmällistä ilmaisumuotoa.

Kirjan opetukset sijoittuvat nähdäkseni  Joseph Murphyn ”Alitajuntasi voima” ja kirjan ” Ihmeiden oppikurssi” väliin.

[Etsijä]

Oikeanlainen rukous

Niin kuin jo aiemmin nähtiin  todellisen anteeksiannon yhteydessä, arvosteleminen ja tuomitseminen on se tekijä, joka estää anteeksiannosta tulevan todellista.

Arvostelu ja tuomitseminenhan  osoittaa sen, että ollaan tyytymättömiä vallitsevaan asiantilaan, ja halutaan muutosta niihin, ja samalla se näin  tekee tilanteesta todellisen ja vallitsevan.
 
Alitajuisessa tietoisuudessa ja ilmenneessä fyysisessä maailmassa logiikka ei toimi samalla tavalla. Fyysisen maailman  ”syy”  on tietoisuuden maailmassa  ”seuraus”.  Alitajuiselle tietoisuudelle syy on lopputulos, vaikka se samalla on fyysiselle maailmalle alkusyy. Alitajuinen tietoisuus,  muodostaessaan ilmennyttä maailmaa , eli keskittyessään johonkin haluamaansa asiaan, luo samalla seurauksen, joka aiheuttaa  alkuhiukkasten liittymistä toisiinsa, joka taas näyttää fyysiseltä alkusyyltä. Fyysisestä maailmasta katsoen syyn ja seurauksen laki toimii siis alitajuisessa tietoisuudessa takaperin.

Koska tämän fyysisen maailman logiikka ei mitenkään ulotu "toiseen todellisuuteen", alitajuntamme kokee meidän tahtovan sitä, mitä tietoinen (persoonallinen)  mielemme pitää totena. Jos siis esimerkiksi tietoisesti  pidämme toista ihmistä syyllisenä elämämme tapahtumiin, ja  yritämme ” vanhalla” tavalla antaa anteeksi, se ei onnistu todellisuudessa. Alitajuntamme nimittäin toteuttaa sen, minkä huomaa tietoisen mielemme pitävän totena, ja saamme vain lisää tätä meihin kohdistuvaa toimintaa,  epämukavuutta,  josta yleensä on näissä tapauksissa kyse. Siksi on niin tärkeää persoonallisessa mielessämme todeta aivan vilpittömästi sekä toinen ihminen, että itsemme täysin syyttömiksi, viattomiksi siihen, mitä näyttää tapahtuneen tässä ,- alitajunnan tasolla -, itse käsikirjoittamassamme näytelmässä. Jotta tämä onnistuisi, pitää ymmärtää todellisuus tästä ilmenneestä maailmasta ja alitajunnan toiminnasta.

Samoin on oikeanlaisen rukouksen laita. Oikeanlainen rukoileminen tapahtuu edellä olevan valossa seuraavasti. Unohdetaan mielestä kokonaan kyseinen epämukavuutta aiheuttanut asia, eikä esitetä toivomuksia sen parantamisesta tai korjaamisesta, ei pidetä mielessä mitään tavoitteita asian muuttamiseksi. Sen sijaan keskitytään tuntemaan kiitollisuutta siitä, että asiat ovat jo muuttuneet (vaikka tiedämmekin toisin) , että olemme jo siinä olotilassa, jossa kaikki on jo hyvin ja siten kuin olisimme aiemmin toivoneet.

Teemme siis näin alitajunnallemme,  -tietoisen mielemme kautta - , todeksi  sen, millaiseksi  halusimme kaiken muuttuvan. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan saa mielessä olla mitään haluamista tai taka-ajatuksia, vaan vain kiitollisuutta siitä, että asiat ovat jo hyvin.
Loppu riippuu sitten alitajunnastamme. Se voi toteuttaa sen, mitä huomaa tietoisen mielemme pitävän totena, tai sitten ei. Se ei aina tee niin, koska alitajuntamme tietää ja näkee asiat laajemmin kuin me, ja näin se saattaa toteuttaa asiat jollakin toisella tavalla, joka on meille pidemmällä tähtäyksellä parempi.
Näin ollen alitajuntamme ja sen luoma ilmennyt maailmankaikkeus tapahtumineen,  ei ole meidän järjellämme ja logiikallamme täysin ennustettava tälläkään menetelmällä, mutta asiat kuitenkin etenevät ja kehkeytyvät tarkoitettuun suuntaan ja elämämme täällä muotoutuu onnellisemmaksi.

Kannattaa  vielä muistaa että:  ”Sinä olet tietoisuus, ja missä ajatuksesi ovat, siellä olet itsekin, ja mitä mietiskelet, siksi tulet.”

[Etsijä]

Tunne on se oleellinen asia tässä kiitollisuuden osoittamisessa. Täytyy todella tuntea se tunne itsessään. Sitä ei voi näytellä. Jos yritää hämätä alitajuntaansa näin, ketä silloin oikeastaan yrittää petkuttaa? Itseään,  ja se ei tietenkään onnistu.

Kiitollisuuden aito tunteminen vaatii  harjoittelua, joka taas vie aikaa, ja vaatii tiettyä kurinalaisuutta, tietoisuutta tekemisistään ja tuntemuksistaan. Lopulta se kyllä onnistuu ja silloin voi ruveta huomaamaan runsauden ja onnellisuuden lisääntymisen monilla tavoilla.

Jos sen sijaan jatkamme arvostelua, tai pidämme itsestään selvyytenä sitä, mitä meillä on,  tai ajattelemme että sitä ei ole riittävästi ja ettei se ole sellaista kuin olemme halunneet, mitä silloin todellisuudessa olemme tekemässä? Vahvistamme silloin sitä harhakuvaa, että se olisi todellista, puute olisi todellista. Ja sitten saamme sitä, mitä alitajuntamme huomaa meidän pitävän totena, puutetta.
Eli  ”vanhan  kansan”  sanoin:  Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa”.

On siis hyödyllistä keskittyä todellisen kiitollisuuden tunteella siihen, mitä meillä jo on, eikä siihen, mitä meillä ei ole. Samaa menetelmää voi käyttää myös henkisten tavoitteiden saavuttamiseksi, ja on käytettykin, vain eri sanoin ilmaistuna.